Matias Mustonen
Jos keskikesällä menee haavimaan metsän varpuja ja muuta aluskasvillisuutta, saa saaliikseen melko varmasti ruskeita puikkoseppiä (Athous subfuscus). Se on metsiemme kenttäkerroksen tavanomaisimpia kuoriaislajeja yhdessä juomusepän (Dalopius marginatus) kanssa. Pohjoismaissa esiintyy puikkosepän lisäksi myös kaksi muuta Athous-suvun seppää: lounaseppä (A. haemorrhoidalis) ja lehtoseppä (A. vittatus). Lajien aikuiset ovat liikkeellä touko-heinäkuussa. Niiden toukat elävät runsaina metsien maaperässä, mutta toukkien elintavat tunnetaan vielä huonosti. Toukkien elinkierto voi olla useampivuotinen. Ne koteloituvat loppukesällä ja aikuistuvat syksyllä. Aikuiset jäävät kuitenkin talvehtimaan koteloitumisonteloidensa sisälle ja lähtevät liikkeelle vasta seuraavana keväänä ilmojen lämmettyä.
Puikkoseppä (Athous subfuscus)
Puikkoseppä (8–10 mm) on ulkonäöltään melko mitäänsanomattoman yksitoikkoinen. Sen karvaiset peitinsiivet ovat tasaisen kastanjanruskeat. Pää ja etuselkä ovat tummanruskeat. Etuselän nurkat paistavat vaaleampina. Jalat ovat vaaleanruskeat ja tuntosarvien tyvijaokkeet ovat muita jaokkeita vaaleampia. Lajin väritys vaihtelee jonkin verran, ja joskus saattaa tulla vastaan esimerkiksi kokotummia yksilöitä. Ulkonäössä on pieniä eroja sukupuolten välillä. Koiraan etuselkä on litteähkö ja sen sivureunat ovat varsin suorat. Naaraan etuselkä on sen sijaan kuperampi ja sen sivureunat pyöristyneet. Naaras on lisäksi koirasta keskimäärin suurempi ja sen tuntosarvet ovat suhteessa hieman lyhyemmät. Puikkoseppä on Suomessa hyvin yleinen, ja sen levinneisyys ulottuu etelärannikolta Lapin tunturikoivuvyöhykkeelle asti.
Lounaseppä (Athous haemorrhoidalis)
Lounaseppä (10–15 mm) on puikkoseppää isokokoisempi ja yksivärisempi. Sen tummanruskeat peitinsiivet eivät sävyltään juuri eroa tummasta päästä ja etuselästä. Myös sen tuntosarvet ovat tummat tyvijaokkeita myöten. Lounaseppä on meillä lounainen laji esiintyen Ahvenanmaan ja lounaissaariston lehdoissa. Esiintyessään se on usein varsin runsas. Manner-Suomesta tunnetaan vain muutama hajanainen löytö. (LISÄYS 24.7.2026: Havaintokartalla mielenkiintoni herätti erillinen havaintotäppä Etelä-Savosta, kaukana lajin tunnetulta levinneisyysalueelta. Koska laji nähtävästi esiintyy myös Pietarin seudulla, en pitäisi mahdottomana, että laji voisi levitä Suomeen kaakonkin kautta. Otin kuitenkin yhteyttä eteläsavolaisen havainnon tekijään ja varmistui, että havainnon kirjauksessa oli tapahtunut inhimillinen virhe, eikä se tosiasiassa koskenut lounaseppää. Havainto on nyt korjattu, eikä pitäisi näkyä uusilla kartoilla.)
Lehtoseppä (Athous vittatus)
Lehtoseppä (9–12 mm) on kooltaan edellisten lajien välimaastosta. Sen värivaihtelu on runsasta, mutta tyypillisimmällä värimuodolla on tummanruskeissa peitinsiivissään kaksi leveää vaaleanruskeaa pitkittäisjuovaa. Yksivärisiä yksilöitä tavataan kuitenkin usein ja ne voivat muistuttaa paljon lounaseppää tai puikkoseppää. Tuntosarvien tyvijaokkeet ovat yleensä vaaleat toisin kuin lounasepällä. Lehtoseppää ei ole tavattu Suomesta, mutta se esiintyy yleisenä niin Viron pohjoisrannikolla kuin Ruotsin itärannikollakin Uplantia myöten. Se on lounaseppääkin vaateliaampi lehtolaji suosien multavia jalopuulehtoja. Lajin löytyminen Lounais- tai Etelä-Suomesta on mahdollista.
Lajien tunnistus
Athous-sepät muistuttavat jonkin verran muita karvaisia ja ruskeasiipisiä seppiä. Etuselän pyöristyneet takakulmat erottavat Athous-sepät kuitenkin Ampedus-, Sericus-, Agriotes-, Dalopius-, ja Adrastus -suvun sepistä ja tavanomaiset tuntosarvet toimivat erona piennarseppään (Hemicrepidius niger), jonka tuntosarvet ovat sahalaitaiset.
Athous-seppiä tunnistaessa on hyvä ensin kiinnittää huomiota yksilön kokoon ja löytöpaikkaan. Louna- ja lehtoseppä ovat puikkoseppää keskimäärin suurempia ja niiden levinneisyys on rajoittunut hemiboreaaliselle tammivyöhykkeelle. Yksilön väritys ohjaa usein myös oikeaan lajiin, mutta huolellinen täytyy olla, sillä poikkeavan värisiä yksilöitä esiintyy.
Rakenteellisesti puikkoseppä on mahdollista erottaa isommista serkuistaan nilkkojen rakenteen perusteella. Puikkosepän (A. subfuscus) 4. nilkkajaoke on kahden edellisen jaokkeen kaltainen ja kynsijaoketta selvästi paksumpi. Louna- ja lehtosepän 4. nilkkajaoke on hyvin siro, kynsijaokkeen paksuinen, ja se jää suurelta osin 3. nilkkajaokkeen katveeseen. Tuntomerkkiä tarkasteltaessa ei ole merkitystä, minkä jalan nilkkaa ihmettelee.
Etuselän pisteytyksessä on myös lajienvälisiä eroja. Puikkosepän (A. subfuscus) pistekuopat ovat hienoja ja niiden välillä on laajoja tasaisia alueita. Lounasepän (A. haemorrhoidalis) pistekuopat ovat suuria ja ne ovat hyvin tiheässä. Lehtosepän (A. vittatus) etuselän pisteytys on tyypiltään näiden lajien väliltä.
Yksiväriset lehtosepät (A. vittatus) voivat olla vaikeita erottaa lounasepästä (A. haemorrhoidalis). Lehtosepän tuntosarvien tyvijaoke on kuitenkin lähes aina punaruskea ja niiden 2. ja 3. jaoke ovat keskenään suunnilleen yhtä pitkät. Lounasepän tuntosarvet ovat kokotummat ja 3. jaoke on edellistä jaoketta selvästi pidempi.
Lajien DNA-viivakoodit
BOLD-tietokannassa (https://www.boldsystems.org/) on varsin kattava aineisto sekvensoituja Athous-seppiä. Kaikki kolme pohjoismaista lajia on aineistossa hyvin edustettuina. Puikkoseppä (A. subfuscus) muodostaa selkeän oman haaransa AAO0996 ja lounaseppä (A. haemorrhoidalis) oman haaransa AAO0995. Lehtoseppä (A. vittatus) sen sijaan jakaantuu peräti neljään eri haaraan (AAN4289, ACN2586, AAN4288 ja AEM6210). En tiedä, mistä erot johtuvat, eikä aineistossa ole pohjoismaisia tai balttilaisia lehtoseppäyksilöitä. On kenties mahdollista, että lehtoseppä on todellisuudessa useamman lajin kompleksi?
Kirjallisuus
Heliövaara, K., Mannerkoski, I., Muona, J., Siitonen, J. & Silfverberg, H. 2014. Hyppivät ja hohtavat - Suomen sepät, sepikät, rikkasepät ja jalokuoriaiset. Metsäkustannus.
Lompe, A. 2015. Gattung Athous Eschsch. https://coleonet.de/coleo/texte/athous.htm#anKer10
Suomen Lajitietokeskus. 2026. Athous. https://laji.fi/taxon/MX.192925
Kartat: GBIF
Valokuvat: Matias Mustonen
